tiistai 11. marraskuuta 2014

KitKat ei tykkää SD:stä

Alunperin Android KitKat julkaistiin joskus vuoden 2013 lopulla ja toisin kuin sitä edeltävässä Jelly Beanissä, KitKatissa ei ole mahdollista käsitellä SD-kortin sisältöä kolmannen osapuolen sovelluksilla. Datan lukeminen onnistuu, muttei tiedostojen luonti, siirtäminen, poistaminen tai muut kirjoitusoikeuksia vaativat toimenpiteet. Tämä on kuitenkin jo suht vanhaa tietoa, mutta monelle varmasti siinä mielessä ajankohtaista kun Androidin päivityksissä toisinaan saattaa esiintyä viivettä. Esimerkiksi itse sain tuon KitKat-päivityksen vasta vastikään..

Tästä on seurauksena tietenkin monia ongelmia, kuten joidenkin sovellusten toimimattomuus tietyissä tilanteissa. Aivan kokonaan sovelluksilta ei ole lupaa kuitenkaan evätty vaan ymmärtääkseni niillä on oikeus käsitellä sovelluksen omassa kansiossa olevia tietoja, vaikka ne olisivatkin SD-kortilla.

Nykyään kun SD-korteilla olevan tilan määrää lasketaan kymmenissä gigatavuissa, niin muutos ei ole suinkaan aivan pieni. Onneksi ainakin Samsungin Galaxy S4 ministä löytyvä tiedostonhallintaan tarkoitettu "Omat tiedostot" (eng. My Files) kykenee hoitamaan SD-kortinkin tiedostojen käsittelyä, kuten niiden poistamista sekä siirtämistä, myös tiedostojen siirto puhelimen ja SD-kortin välillä onnistuu, jolloin puhelimeen tallennetut tai ladatut tiedostot voi kyseisellä ohjelmalla siirtää turvaan SD-kortille. Toinen yksinkertainen vaihtoehto on käyttää esimerkiksi tietokonetta tiedostojen siirtämiseen, mikäli niitä on tarkoitus siirtää hiukan enemmänkin kerralla. Esimerkiksi musiikkikokoelman siirto on huomattavasti fiksumpaa tuolla tavoin.

Mikäli olet pohtimassa kannattaako KitKatiin päivittää, niin kieltämättä tämä on yksi asia, joka on hyvä ottaa huomioon. Kuitenkaan tämä ei ole kovin suuri este, kenties lievä hidasti, mikäli itselläsi on ollut tapana esimerkiksi poistaa tai siirtää SD-kortin tiedostoja Google Play -kaupasta ladatulla sovelluksella. Mikäli sen sijaan käytät SD-korttia pikemminkin tietovarastona tai -säilönä, siirtelet tiedostoja tietokoneen ja puhelimen välillä, avaat tai toistat tiedostoja ilman tarvetta niiden muokkaukseen tai uusien tiedostojen luontiin SD-kortille, niin tämän muutoksen ei pitäisi olla huomattava haitta Androidin käytöllesi. Mikäli itselläsi on joitain tekstitiedostoja tai muita dokumentteja, joita muokkailet useasti eri sovelluksilla, niin silloin puhelimen oma tallennustila on fiksumpi ratkaisu.

KitKatissa on tietenkin muitakin muutoksia, osa parempaan suuntaan, osa ehkä huonompaan tai riippuu siitä mistä kukakin tykkää. Itse myönnän että tuon SD-kortin oikeuksien muutoksen tajuamisen jälkeen hiukan harmitti, ehkä kadutti, Androidin päivitys, mutta toisaalta kun sitä mietti rauhallisesti ja tajusi puhelimesta valmiina löytyvän sovelluksen kykenemään tiedostojen siirrot ja poistot niin sitä pystyi jo huokaisemaan helpotuksesta. Lisäksi kun pohdin sitä paljonko minulla on varsinaisesti tarvetta käsitellä SD-kortin tiedostoja, kun osa siinä olevista tiedostoista on kuitenkin joitain video- ja musiikkitiedostoja.

Loppujen lopuksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen että päädyin vaihtamaan Jelly Beanin KitKatiin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti