perjantai 21. marraskuuta 2014

[ANIME] Hitsugi no Chaika: Avenging Battle

Hitsugi no Chaikan toinen kausi. Tämä kausi alkoi syksyllä 2014 ja jaksoja on tätä kirjoittaessa ilmestynyt 7 kappaletta, joista olen ehtinyt katsomaan neljä ensimmäistä. Tähän mennessä nähdyn perusteella voin sanoa ettei laadussa ole tapahtunut muutosta, vaan sarja jatkaa vähintään yhtä hyvänä kuin ensimmäiselläkin kaudella. Alkutunnari on erinomainen, vaikkakin musiikki jää hiukan jälkeen ensimmäisen kauden alkutunnarin musiikista, joskin siinä on omat hyvät hetkensä.

Sarja jatkaa pitkälti siitä mihin ensimmäinen kausi päättyi, mitään pitkiä aikahyppyjä ei ole odotettavissa ja mikäli ensimmäinen kausi jäi näkemättä, niin toisesta kaudesta ei paljoa pystyisi ymmärtämään, ei edes lyhyiden takaumien avittamana. Itse tykkäsin tosi kovasti ensimmäisestä kaudesta ja sille tuli MAL:ssa annettua arvosanaksi 9. Tähän mennessä näkemäni perusteella en todennäköisesti joudu toiseen kauteen pettymään ja pidän erittäin mahdollisena, että annan saman arvosanan myös tällekin.

Sarja on visuaalisesti hiukan yksinkertainen, mutta ajaa asiansa. Taistelu- & toimintakohtaukset ovat kieltämättä hienoja, mutta ehkäpä suurin vahvuus piilee itse tarinassa. En muista aiemmin nähneeni vastaavanlaista animea ja toisaalta juoni ei ole liikaa itseään spoilaava etukäteen, mutta toisaalta tarina ei kuitenkaan peittele liikaa ajankohtaisia asioita vaan asiat kulkevat omalla painollaan. Jaksojen määrän "vähäisyys" (12 + 10) puolestaan takaa sen, että kumpaankaan kauteen ei jää juurikaan ylimääräistä. Oletan, ja myös toivon, ettei tällä toisella kaudella tapahtumia suotta yritetä kiirehtiä loppuun päin mentäessä, sillä se voisi muutoin osittain pilata näinkin hyvän kokonaisuuden.

Kaiken kaikkiaan erinomainen sarja tähän mennessä ja en itse tarinasta viitsi spoilata juurikaan, etenkään näin toisen kauden aikana. Alla kuitenkin muutamia kuvia toisen kauden neljän ensimmäisen jakson ajalta:

Tapahtumia 2. kauden jaksoista 1-4.

"I am steel.
Steel knows no fear. Steel knows no doubt.
When faced with my enemy, I hesitate not.
I am a weapon to destroy these.
Iron-Blood Transformation!
"
Tooru Acura

(käännös erään jakson subbauksesta)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti