perjantai 21. marraskuuta 2014

[ANIME] Ore, Twintails ni Narimasu.

Viimeinkin päätin vaihteeksi kirjoittaa animesta jotakin..

Ore, Twintails ni Narimasu. on syksyllä 2014 alkanut sarja, jonka tarina tai juoni ei ole päätä huimaava, hahmot eivät ole siitä kaikkein syvällisemmästä päästä, mutta tätä on ollut kuitenkin poikkeuksellisen miellyttävää katsoa. MyAnimeList.net mukaan sarjan nimi englanniksi on Gonna be the Twin-Tails!! ja sarja itsessään keskittyy twintailsien pelastamiseen... ja siinä sivussa maailman pelastamiseen.

Sarjassa on toisinaan ihan hauskaa huumoria ja tilanteita, se on sopivan kevyttä katsottavaa (kunhan ei katso sitä liian vakavissaan) ja ajatus (ensisijaisesti) twintailsien pelastamisesta maailman pelastamisen sijaan (josta esimerkkinä vaikkapa klassikko "Magic Knight Rayearth") on omalla tavallaan kiehtova. Ei sillä etteivätkö maailman pelastamissarjat olisi myös hyviä. Tilannehuumorin lisäksi ainakin osasta hahmoja on helppoa pitää eikä alkutunnarikaan suinkaan ole huonoimmasta päästä.

Mikäli itseäsi kiinnostaa twintailsit, tavallisten henkilöiden toiminta supersankareina, päähenkilön sukupuolen vaihdos muodonmuutoksen aikana ja huumorintajuakin löytyy niin ainakin kannattaa edes tutustua sarjaan. Ei tämä kieltämättä kauden kärkeä ole, mutta viihdearvoa tältä löytyy. MAL-arvosanana olen antanut tälle 8, joskin aluksi olin valmis antamaan 7. Sarja on kuitenkin ollut sen verran korkeatasoista viihdearvonsa puolesta että pelkkä seiska olisi tuntunut hiukan vähäiseltä. Etenkin se, että sarjan pahikset ovat järjettömän kliseisen oloisia tekee katsomisesta melkoisen kokemuksen. Ikään kuin sarja melkeinpä parodioisi kategoriaansa kuuluvia "save the world" -tyyppisiä sarjoja.

Taistelukohtaukset, ainakin ne mihin on panostettu hiukankin enemmän ja jotka ovat juonen kannalta vähänkin oleellisempia, ovat kuitenkin ihan näyttäviä ja niitä katsookin mielellään.

Alla oleva kappale pyrkii lyhyesti kuvaamaan sitä, miten itse käytän MAL-arvoasteikkoa. Se ei oleellisesti liity itse blogauksen varsinaiseen aiheeseen ja saatan kirjoittaa siitä kokonaan oman blogauksen myöhemmin.


(Siitä huolimatta että MAL-arvosanat ulottuvat ykkösestä kymppiin, niin usein tunnun antavan arvosanoja pikemminkin 4-10 luokituksen mukaisesti... lähinnä siitä syystä että yleensä löydän sarjoista ainakin jotain, mistä olen tykännyt ja vitosen, average, antaminen on vaikeata sillä itselleni suuri osa sarjoista, joitain poikkeuksia huomioimatta, on yleensäkin keskiarvon yläpuolella. Seiska (good) on yleensä sarjoille, joista tykkään, mutta jotka toisaalta eivät tarjoa mitään erityisen ihmeellistä ja ovat sellaisia "perushyviä" sarjoja. Kutonen (fine) puolestaan on sellainen ihan "ok" sarja lievillä puutteilla tai asioilla, joista en ole erityisesti nauttinut sarjassa. Vitonen sen sijaan pyrkii olemaan semmoinen, josta löydän enemmänkin negatiivisia puolia ja siten, että ne ovat jokseenkin tasoissa positiivisten kanssa. Tai vaihtoehtoisesti en osaa sanoa pidänkö sarjaa hyvänä tai huonona. Kasi, ysi ja kymppi ovat puhtaasti varattuina sarjoille, joista olen erityisesti pitänyt (tarkemmin en tuota tässä tässä kuvailemaan) ja nelonen sekä siitä alas on sarjoille, joista en ole juurikaan pitänyt (joko vähemmän tai vielä vähemmän pitänyt).)



Vielä muutamat kuvasarjat animesta:

Ep1: (Lähes) Paras Muodonmuutos Ikinä!

Ep7: Kaapin kautta maailmaa pelastamaan!

Huom! Sitä voisi mainita, että twintailsit näyttävät omasta mielestäni hyviltä yleisellä tasolla animesarjoissa.. Ja joillekin hahmoille kyseinen hiustyyli sopii erityisen hyvin. Näistä muutamana esimerkkeinä vaikkapa Fairy Tails sarjan Wendy Marvell sekä K-On! sarjan Azusa Nakano, jotka ovat ainakin välillä näkyneet twintailsien kanssa.

Kuka (tai ketkä) animehahmo on oma twintails suosikkisi? Minkä hahmon itse toivoisit näkeväsi twintailsien kanssa? Jätä toki kommenttia ja kerro mitä mieltä itse olet!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti