lauantai 29. marraskuuta 2014

Ilmoitus koskien blogauksiin upotettua sisältöä

Toisinaan blogikirjoituksissani saattaa näkyä 3. osapuolen lähteestä peräisin olevaa upotettua (embed) sisältöä kuten YouTube -videoita tai jotakin muuta, mitä ei ole siirretty Bloggeriin (esim. suurin osa kirjoitusten ohessa olevista kuvista) ja toisinaan etenkin YouTube-videoiden osalta käy niin että näitä poistetaan tai niiden yksityisyysasetuksia muutetaan tai niiden katselu estyy jostain muusta syystä. Itse en tietenkään ole vastuussa siitä mitä Google tekee YouTubessaan oleville videoille, mutta en kuitenkaan jälkikäteen suorita tarkistuksia upotetuille sisällölle ja vaikka sattuisin huomaamaan jonkin toimimattoman videon edes vahingossa, niin säilytän sen sellaisenaan.

Olen varma, että kuukausien vieriessä eteenpäin sellaisia blogikirjoituksia tulee lisää, joissa on upotuksia ja kaikkien näiden (& olemassa olevien lisäksi) ylläpitäminen kuukausia tai vuosia on suorastaan mahdotonta. Etenkin kun aina ei edes voi olla varma löytääkö YouTubesta jonkin videon vastaavaa kaksoiskappaletta ihan siitä luonnollisesta syystä, että jos yksi sellainen on esimerkiksi poistettu YouTubesta, niin on mahdollista että myös kaksoiskappaleita on voitu poistaa. Lisäksi osa videoista on jo itsessään uniikkeja..

Usein upotuksien ohessa on kuitenkin joko tarkka videon nimi tai jokin muu videon aihetta kuvaava, mutta mahdollisimman selkeä, nimi tai teksti, jonka avulla pitäisi tietää millaisesta videosta oli kyse, vaikkei alkuperäiseen pääsisikään käsiksi. Tämä mahdollistaa sen, että jopa tilanteissa, joissa video on poistettu tai piilotettu tai sen katsominen on muulla tavoin estetty, niin blogia lukevalla on kuitenkin jonkinlainen johtolanka, jolla voi hakea vastaavaa videota.

Minkäkö takia päätin tästä kirjoittaa? Tämä aihe tuli mieleen kun vilkaisin yhtä aiempaa blogausta, jossa oli upotettuja videoita ja muutaman kohdalla tuli virheilmoituksia vastaan, nämä alla:
"Videoon liittyvä YouTube-tili on suljettu, koska kolmannet osapuolet ovat tehneet useita ilmoituksia tekijänoikeusloukkauksista."
Yllä oleva tarkoittaa ettei pelkästään videota, vaan myös YouTube-tili, jolla video oli, on kadonnut YouTubesta. Videon voi mahdollisesti löytää joltakin toiselta YouTube-tililtä, mutta tälläisessä tilanteessa on mahdollista, jopa todennäköistä että kaksoiskappaleiden löytyminen ei ole suinkaan varmaa vaan niitäkin on saatettu poistaa.
"Katso tämä video YouTubessa. Videon omistaja on estänyt videon toistamisen muissa sivustoissa."
Tämä puolestaan tarkoittaa että video on yhä YouTubessa, mutta sitä ei voi katsoa upotuksen avulla. Upotuksen yläosassa pitäisi näkyä videon nimi kun hiirtä vie videon päälle ja nimeä klikkaamalla voi siirtyä YouTubeen katsomaan videon.

Yllä olevat ovat vain pari mahdollista esimerkkiä ja monia muitakin ilmoituksia voi tulla vastaan. Toisinaan näkee jonkun aiemmin nähdyn videon kohdalla merkinnän siitä että video onkin yhtäkkiä yksityinen, vaikka sitä olisi aiemmin voinutkin katsoa julkisesti. Joskus puolestaan voi olla maa- tai aluekohtaisia rajoituksia YouTube-videoille. 

On hyvä kuitenkin muistaa että upotuksia laittaessani blogausta kirjoittaessani kyseiset upotukset ovat vielä toimivia, koska muutoin alunperinkin laittaisin vain tavallisen linkin YouTubeen. Se, mitä videolle tapahtuu tuon jälkeen ei ole vastuullani. Paitsi! Mikäli syystä tai toisesta upottaisin tänne videon, joka olisi omalla YouTube-tililläni, niin silloin tilanne olisi eri, koska olisin itse vastuussa sekä upotuksesta että videon sisältävästä tilistä. Tälläisissä tapauksissa voisin jälkikäteen korjata blogausta sopivaksi katsomallani tavalla mikäli en saisi korvattua rikkoutunutta upotusta uudella vastaavalla.



Yllä oleva koski siis pitkälti YouTube-videoita, mutta myönnettäkööt että muitakin upotuksia koskee samat periaatteet. Mikäli upotettu sisältö oli se keskeisin osa kirjoitusta tai sisältöä, niin saatan poistaa upotuksen kokonaan kommentoiden kuitenkin että siitä on upotus poistettu mikäli upotusta ei ole mahdollista korjata.

Netistä löytää monia sivustoja, jotka tarjoavat materiaalin jakoa embed-toiminnolla ja voi olla että saatan yrittää hyödyntää näiden mahdollisuuksia paremmin tulevissa kirjoituksissa. Missään tilanteessa en kuitenkaan voi olla varma, että 3. osapuolen upotukset tulevat toimimaan pitkällä aikavälillä.


Itselläni ei suinkaan ollut tarkoitus näin montaa riviä kommentoida näinkin simppelistä aiheesta, mutta hiukan toistoa tapahtui ja muutenkin vähän tuo venähti.

2 kommenttia :

  1. Nuo linkkaukset toisille sivuille ovat tosiaan hankalia bloggauksissa. Tämän vuoksi pyrin itse blogini puolella siihen, että linkkaan mahdollisuuksien mukaan pelkästään oman Youtube -kanavan videoihin tai Picasassa oleviin kuviini, kun muualla sijaitsevien toimivuudesta ei voi koskaan olla varma että kauanko ne toimivat.

    Twitch.tv:n kanssa tuli suurempi ongelma, kun linkkasin useisiin omiin videoihini heidän palvelussa. Olin käynyt klikkaamassa videoista asetuksen päälle, jonka mukaan videoiden pitäisi säilyä ikuisesti. Joitakin kuukausia sitten Twitch.tv:n säännöt kuitenkin muuttuivat ja ilmeisesti mitkään videot eivät säily heidän palvelussaan paria viikkoa pidempään. Kävin nyt tarkastamassa postaukseni, onnesi tuo ongelma taisi "rikkoa" vain yhden postauksen linkkaukset. Jatkossa täytyy kuitenkin siirtää Twitch.tv:seenkin tarkoitetut videot Youtubeen, jos haluaa säilyttää ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossahan sen huomaa ettei netissä juuri mikään ole varmaa. Esimerkiksi jokin YouTube -video on saattanut toimia kuukausia, kenties vuosia, ilman ongelmia ja yhtäkkiä se on joko poistettu (käyttäjän itsensä tai Googlen toimesta) tai muutettu yksityisesti ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Sama tietenkin pätee kaikkeen muuhunkin netissä kun eri sivustojen käyttöehtoja ja palveluita muutetaan ja uudistetaan. Eikä siitäkään tietenkään voi olla täyttä varmuutta että Google ylläpitäisi Bloggeria.. Voi olla että se jonakin päivänä myydään johonkin tai palvelu suljetaan kokonaan. Ei tosin tuntuisi Googlen tapaiselta luopua jostakin, minkä ovat käsiinsä saaneet (kuten YouTuben hankintakin joitakin vuosia sitten osoitti).

      Itse en ole Twitch.tv:tä käyttänyt, mutta kieltämättä parin viikon pituinen säilymisaika tuntuu hivenen lyhyehköltä. Kumma etteivät malta pitävän niitä edes muutamaa kuukautta. Tuo on kuitenkin hyvä esimerkki siitä kuinka paljon palveluiden ehdot voivat ajanmyötä muuttua. Itselleni on saapunut vuosien varrella emailia esimerkiksi PayPalilta ja Facebookilta siitä kuinka heidän jotkin ehtonsa tai käytäntönsä muuttuvat joiltain osin. Ja uusissa on tietenkin vähintään yhtä paljon luettavaa kuin vanhassakin. Eikä sitä lopulta ole aina ihan varma mikä oikeastaan muuttuikaan..

      Oletko kokenut minkään muun palvelun tai sivuston kohdalla vastaavia muutoksia tai ongelmia?

      Tuntui muuten hienolta saada viimeinkin kommenttia tähän blogiin kun täällä on harvemmin sellaista näkynyt (taisit kirjoittaa ihan ensimmäisen jopa!). ^^

      Poista