sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Blogaajan paluu!

Syvimmät pahoitteluni "katoamisestani" ja blogauksien puutteesta. Pääsyynä tähän on ollut tietotekniset ongelmat, jotka alkoivat maaliskuun loppupuolella. Huhtikuussa pääsin hetkeksi tietokoneen ääreen, kun kävin perheen luona Lahdessa, mutta muutoin on tietokoneen käyttö ollut pahasti miinuksen puolella.
Aion piakkoin tehdä anime-aiheisen blogauksen, jossa tulee olemaan lyhyitä esittelyitä joistain naispuolisista animehahmoista. Samalle aiheelle on luultavasti tulossa myös jatkoakin tulevaisuudessa sekä uusien naispuolisten hahmojen osalta että myös miespuolisten hahmojenkin osalta. Täällä kun ei harrasteta sukupuolisyrjintää. ^_~
Pyrin valitsemaan mm. sellaisia hahmoja, jotka itselleni ovat jääneet jollain tavoin mieleen esimerkiksi luonteen, ulkonäön, käyttäytymisen tai persoonallisuuden vuoksi. En ala vielä spoilimaan hahmojen nimiä, enkä edes lukumäärää tai sarjoja joista he ovat peräisin, koska en ole itsekään ihan varma montako kokonaisuudessaan otan seuraavaan blogaukseen. Ensin pitäisi tarkemmin valikoida joukko hahmoja ja katsoa montako yhteensä on siihen mennessä ja katsoa onko mahdolliselle karsinnalle tarvetta. Muutama hahmo minulla on kuitenkin jo mielessä, jotka ainakin pääsevät mukaan vaikka karsinta tulisikin.
Sellaista on siis odotettavana ensi kerralla. Tosin saatan ennen sitä tehdä lyhyehkön blogauksen, joka oli tarkoitus tehdä jo maaliskuussa mutta se jääköön nähtäväksi. Näiden lisäksi tulee olemaan tuttuun tapaan anime-aiheisia blogauksia sarjoista joita tulee katsottua (YouTubesta löytyi joitain jaksoja, joita tihrustin älykänny Samsungini ruudulta silloin tällöin). Lisäksi saatan ehkä ottaa kantaa MLP FiM japaniduppiin, kunhan saan sitä katsottua enemmän kuin vain yhden jakson verran ja vielä suurempi ehkä "Double Rainboom" fanijaksolle (ei siis Hasbron omaa tuotantoa).
Kannattaa siis todellakin odottaa tulevia blogauksiani, koska kaikkea kivaa on tulossa!
Tämä blogaus on raapustettu Samsungillani, joten kirjustusvirheitä saattaa pari esiintyä enkä aio olla niistä vastuussa. Ihan vielä ei ole kannettavaa käytössä mutta aika piakkoin pitäisi olla..
Lopuksi voisin kai mainita että yksittäisistä artisteista Horie Yui saattaapi olla suosikkini vaikka ClariS:n Connect kappale onkin todella koskettava.. Olen kuitenkin ajan mittaan huomannut että aika moni kuulemani / kuuntelemani biisi on sattumalta sattunut olemaan Yuin. Ja biisitkin ovat olleet kauniita.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti