tiistai 16. lokakuuta 2012

To Love-Ru

To Love-Ru 

To Love-Ru (とらぶる Toraburu) sarjan 26 jaksoa, To Love-Ru OVA (6 jaksoa) sekä Motto To Love-Ru (12 jaksoa) on viimein tullut katsottua.

Mikä?
Sarja keskittyy pitkälti avaruudesta tulleen Lalaan (alieni) sekä maassa asuvaan Ritoon (tavallinen koululainen). Sarja on melko pitkälti ecchi-painotteista, mutta etenkin OVA-jaksojen sekä toisen kauden (Motto To Love-Ru) aikana. Toisesta kaudesta voisi mainita että se koostuu lähinnä useista minitarinoista, joita jaksoa kohti on kai noin 2-3. Tämän vuoksi tapahtumat saattavat yllättävästi vaihtua kesken jakson kun uusi minitarina alkaa. Jaksot ovat kuitenkin laitettu aikajärjestykseen.
 
Ensimmäisen kauden aikana itse juoni, tai tarina, kulki ainakin jossain määrin vaikka muutamat fillerimäisetkin jaksot mahtuivat mukaan.
Rito Yuki on melkoisen epäonninen poika eikä ole kyennyt ihastukselleen (Haruna Sairenji) kertomaan tunteistaan erinäisten sattumusten vuoksi ja hänen elämänsä muuttuu huomattavasti kun hän yllättäen tapaa Lala Satalin Deviluken ja päätyy jokseenkin tahtomattaan hänen fianceksi. Oikeastaan Lala karkasi kotoaan vältellessään sulhasehdokkaita, mutta hyväksyi nopeasti Riton siihen asemaan.
Rito on todella ujo tyttöihin liittyvissä mm. tilanteissa, kanssakäymisissä ja keskusteluissa. Sarjan myötä käy selväksi ettei Lala ja Haruna ole ainoita, jotka kiinnostuvat Ritosta. Riton osalta valitettavan usein käy huonosti joko muiden takia ja välillä omastakin syystään. Joskus tosin pelkästä kömpelyydestä johtuen.

Hahmoista
Sarjan myötä tulee monia mielenkiintoisia hahmoja mukaan, kuten Ren / Run (persoonallisuus ja sukupuoli vaihtuu noiden kahden välillä aivastuksen voimalla), Golden Darkness (Yami) (hänen ammatti on "assassin" eli hän on välillä tavoittelemassa Riton henkeä), Gid Lucion Deviluke (Lalan isä), Nana ja Momo (Lalan siskot), Mikan Yuki (Riton sisko), Kyouko Kirisaki (tunnetaan mm. TV-roolistaan "Magical Kyōko"), Yui Kotegawa, sekä mm. monia joko maahan muuttaneita tai maassa vierailevia alieneita.

Lopuksi
Sarja osaa olla enimmäkseen viihdyttävä, joskin ecchiä saisi kylläkin vähentää.. Tarinan tai juonen ollessa melko "ohut", yhtenä syynä miksi sarjaa on tullut seurattua on ollut sarjan hahmot tai sitten jotkin hauskat tilanteet ja tapahtumat. Aika usein Lalalla on jokin rakentamansa laite tai kone mukanaan jotka useimmiten toimivat vähän miten sattuu ja usein aiheuttavat ongelmia Ritolle. Rito puolestaan on hyväsydäminen, mukava ja kiltti persoona, mutta joka huono onnisuutensa, satunnaisen kömpelyytensä sekä mm. Lalan keksintöjen vuoksi ajautuu tahtomattaan usein noloihin tai vastaaviin tilanteisiin. Erilaiset alienit tuovat mukavaa vaihtelua sarjaan.

Arviointi (0-10)
Hahmot: 10
Juoni & tarina: 7
Ecchin määrä: ~ 5 - 6 (jotain varmaan kertoo sekin että joissakin kohtauksissa on melko näkyvääkin sensurointia)
Idea & toteutus: 9
Arvosana: 8,5 (jos ecchin ottaa huomioon arvioinnissa); 9 (jos ecchin jättää arvioinnista pois) 

Sarjaa voin suositella ainakin alieneista, mielenkiintoisista hahmoista sekä ihmissuhteiden seuraamisesta pitäville. Jos ecchi häiritsee niin OVA:t sekä toinen kausi kannattaa jättää väliin, samoin muutamat yksittäiset ensimmäisen kauden jaksot (tai vaihtoehtoisesti hypätä yli jotkin kohdat jaksoista).

>> Muutamia kuvia hahmoista:



Rito Yuuki
Mikan Yuuki

Haruna, Saruyama, Rito
Zastin

Lala Satalin Deviluke
Lala Satalin Deviluke

Lala Satalin Deviluke
Yui Kotegawa

Ren
Ran

Ran, Rito
Golden Darkness (Yami)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti