torstai 18. lokakuuta 2012

Mirai Nikki

Tuli sitten viime illan & yön aikana katsottua koko sarja yhteen menoon ihmeempiä taukoja pitämättä. Iltapalan kai söin, mutta menin toisaalta joskus aamukuudelta nukkumaan kun olin saanut viimeisenkin jakson katsottua.

Arvosanaksi päädyin antamaan 10 asteikolla 4-10.
Tämä on yksi parhaita katsomiani animesarjoja, ihan pakko myöntää tuo. Sarja on, kuten aiemmin jo mainitsin, erittäin intensitiivinen ja loistavasti toteutettu. Mielenkiintoinen idea, mielenkiintoiset hahmot, ei yhtään "venytetyn" tuntuinen vaan 26 jaksoa tuntuu riittävän oikein hyvin.. tarkoittaen myös sitä että lopetus ei tunnu "kiirehdityltä" ja sarjan aikana moni mieltä askarruttanut asia selviää. Visuaalinen toteutus on myös oikein erinomainen.. Oikeastaan mieleen ei tule tähän hätään yhtäkään asiaa, joka voisi olla sarjan "kompastuskivenä".

Sarjan aikana yritin miettiä jotakin adjektiiviä, joka kuvaisi Yunoa hyvin ja sellainen sana kuin "obsessed" nousi mieleen.
Wikipediassa Mirai Nikkin genreksi on valittu nämä: Action, Psychological, Romance, Supernatural, Survival horror, Suspense. Sarja ei luultavimmin sovellu ihan kaikkein nuorimmille animen ystäville lähinnä veren, väkivallan, tappamisen yms. vuoksi, mutta jos tuollaiset eivät ole ongelmana niin sarjaa voi aivan huoletta suositella.

>> Muutama kuva Yunosta:





 Lisää kuvia sarjaan liittyen on luultavasti tulossa myöhemmin!









Edit 2013-09-22
Tunnisteiden siivoamisen yhteydessä taisin mennä vahingossa poistamaan tätä edeltävän Mirai Nikki blogaukseni, pahoittelut haitasta. Ainakin muistaakseni olin siitä blogannut kahdesti. Yhden kesken kaiken ja tämän sen sarjan katsomisen jälkeen. Katsoin kyllä tarjosiko Blogger jonkinlaista "kumoa" painiketta sen tekoni jälkeen, mutten huomannut sellaista. Sen siitä saa kun ei muista katsoa mihin kaikkeen ruksin unohtaa..

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti